Metalliuutiset - Syyskuu 2024

Metalliuutiset - Syyskuu 2024

Pelko Yhdysvaltojen ja Kiinan taantumista aiheuttaa tällä hetkellä levottomuutta rahoitusmarkkinoilla.

Vastuuvapauslauseke

Makrotaloudelliset tekijät

Markkinat toipuivat nopeasti elokuun laskusuhdanteesta, mutta vain hyvin lyhyeksi aikaa. Nyt kaikkien katseet ovat Yhdysvaltojen ja Kiinan talouskasvussa, jossa pelätään taantumaa.

Toisaalta korot ovat laskemassa Euroopassa ja Yhdysvalloissa, mikä voisi auttaa talouksia etenemään parempaan suuntaan.

Eurooppa

Euroopan keskuspankki laski tärkeintä ohjauskorkoaan eli talletuskorkoa 0,25 prosenttiyksikköä 3,50 prosenttiin. Syynä oli se, että Euroopan inflaatio laskee edelleen odotettua vauhtia.

Positiiviset merkit johtivat lievään nousuun rahoitusmarkkinoilla.

Yhdysvallat

Myös Yhdysvaltojen tunnusluvut osoittavat inflaation laskua. Syyskuun alussa huomio keskittyi Yhdysvaltojen keskuspankin (FED) tulevaan päätökseen lasketaanko korkoja 0,25 vai 0,50 prosenttiyksikköä.

Yhdysvaltojen keskuspankki leikkasi ohjauskorkoaan 0,50 prosenttiyksikköä.

Koronlasku, erityisesti 0,50 prosenttiyksiköllä, antaa todennäköisesti uutta pontta rahoitusmarkkinoille, mutta kysymys on siitä, kuinka kauan tämä vaikutus voi jatkua. Koronalennukset ovat oire siitä, että talous on menettämässä vauhtiaan, eikä tämä ole rahoitusmarkkinoiden kannalta hyvä uutinen suuressa kuvassa.

Yhdysvaltojen työttömyysluvuissa ei ollut suuria muutoksia, eivätkä ne aiheuttaneet suuria heilahteluja markkinoilla.

Kiina

Kiina kamppailee heikkojen kiinteistömarkkinoiden, kasvun hidastumisen ja kuluttajien heikon luottamuksen kanssa. Tämä on ruokkinut pelkoja deflaatiosta Kiinassa ja yleisesti metallien kysynnän laskusta.

Esimerkiksi raudan hinta laski alimmalle tasolleen sitten vuoden 2022, mikä johtui pääasiassa Kiinan heikosta kysynnästä.

Kupari

Goldman Sach laski kupariennusteensa 10.100 dollariin tonnilta vuodelle 2025, aiemman ennusteen oltua 15.000 dollaria.

Perusteena ennusteen alenemiseen ovat suurimpien markkina-alueiden taloudelliset vastatuulet. Kiinassa teollisuustuotantoa on jäähdyttänyt infrastruktuurin kulutuksen hidastuminen ja rakennus- sekä valmistussektorin kasvun heikkeneminen. Kuparin käyttö sähköjohdotuksiin, rakentamiseen ja teollisuustuotantoon on vähentynyt oleellisesti.

Yhdysvalloissa näkymät ovat olleet samansuuntaisia johtuen korkotasosta ja jatkuvasta inflaatiosta, jolloin suuria uudisrakennusprojekteja ja teollisuustuotantojen aloittamisia on viivytetty. Samoin korkeat lainakustannukset ovat hidastaneet sekä asumistuotantoa että autoteollisuutta, joilla molemmilla aloilla kuparin käyttö on merkittävää.   

Samaan aikaan muutokset energia- ja teknologiasektorilla ovat vaikuttaneet oleellisesti kuparin lyhyen aikavälin näkymiin. Vaikka kupari onkin materiaalina ratkaisevan tärkeä uusiutuvan energian teknologioissa ja sähköajoneuvoissa, siirtyminen näille aloille etenee odotettua hitaammin. Tämä hitaampi käyttöönotto yhdistettynä innovaatioihin, jotka voivat vähentää kuparin roolia joissakin sovelluksissa, ovat osaltaan alentaneet kuparin hintaodotuksia.

Maailman suurille kuparikaivosyhtiöille ennusteen alentaminen luo merkittävän haasteen. Monet yhtiöt ovat luoneet strategiansa pitkän aikavälin investointeihin, joissa korkeat kustannukset ja aggressiiviset laajennukset on katsottu kannattaviksi. Voittomarginaalien pienentyminen saattaakin johtaa investointien lykkäämiseen, etenkin pienten ja keskisuurien tuottajien osalta. Sijoittajien kiinnostus kaivosalaan saattaa muuttua merkittävästi, johtuen kannattavuuden heikkenemisestä ja mahdollisista pääomasijoitusten leikkauksista.

Välittömistä haasteista huolimatta kuparin hinnan pitkän aikavälin elpyminen, suhteessa aiempaan ennusteeseen, on kuitenkin edelleen mahdollista. Jos hallitukset ympäri maailmaa toteuttavat suuria infrastruktuurihankkeita tai elvytyspaketteja, kuparin kysyntä voi elpyä. Lisäksi energian siirtymisen kiihtyminen – erityisesti sähköajoneuvoissa ja uusiutuvassa energiassa – voi elvyttää kuparin kysyntää. Ja tämän lisäksi toimitusketjun häiriöt tai geopoliittiset jännitteet voivat yllättäen vähentää kuparin maailmanlaajuista tarjontaa, mikä tulee silloin väistämättä nostamaan maailmanmarkkinahintaa.

Alumiini

Alumiinin kohdalla nähdään muutokset globaalin talouden kautta, mutta viimeiset 6kk ovat suoraan Lähi-Idän tilanteen aiheuttamia.

Lähi-Idän kriisin uudelleen eskaloituminen on kääntänyt alumiinin voimakkaaseen nousuun syyskuun lopussa.

Alumiinin saatavuutta haittaa Punaisenmeren logistinen häiriötilanne meriliikenteessä, jolla on suora yhteys Lähi-Idän konfliktiin. Tämä pitää aihiotuottajien premiokustannukset edelleen korkeana Euroopassa.

Ruostumattomat teräkset

Seuraamme ruostumattoman teräksen laskevia markkinoita. Ilmapiiri markkinoilla on odottava ja varastotasot ovat hieman korkealla. Tehtaat yrittävät kuitenkin pitää hintatasoa korkealla parantaakseen heikkoa kannattavuuttaan.

Levyt

Espanjassa sijaitsevan Acerinoxin lähes 6 kuukautta kestänyt lakko päättyi elokuussa. Tämä on helpottanut muiden eurooppalaisten tehtaiden paineita ja tehtaiden on vaikeampi pitää hintatasoa enään lakon aikaisella tasolla. Toimitusajat tehtailta ovat jättämässä, kotimaisen Outokummun keväisen lakon jäljiltä ja lokakuussa tuotannon sulkeutumisen johdosta, jolloin tehtaan ohjausjärjestelmä uusitaan sulkien tuotannon kahdeksi viikoksi. Aperamilla sattui syyskuussa vakava työtapaturma, joka pakotti tehtaan sulkemaan kuumavalssaamonsa, aiheuttaen useamman viikon viiveet tietyille mitta-alueille.

Tangot

Myös tankojen hinnat laskevat, mutta eivät samassa määrin kuin levyjen kohdalla. Hinnanlaskun juurisyynä on seosainelisien lasku, joskin perushinnat kohoavat markkinoiden sallimissa rajoissa. Useat tehtaat investoivat Euroopassa pitkiin tuotteisiin, mikä kiristää kilpailua markkinoilla tulevaisuudessa.

Nikkeli

Nikkelin hinta on noussut taas ylöspäin. Syyskuun alussa hinta oli laskenut jopa alle 16 000 dollariin tonnilta, koska maailmanlaajuiset varastot ovat suuret.